Coaching ja PT

COACHING

Toimin Hintsa Performancen verkostossa coachina. Hintsan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähestymistapa vastaa omaani eli hyvinvointi tulee ennen huippusuoritusta. Oman itsensä tunteminen ja oman ytimen tunnistaminen ovat keskeisiä. Niiden ympärille kietoutuvat yleinen terveys, lepo ja palautuminen, ravinto, fyysinen aktiivisuus, biomekaniikka ja henkinen energia.

PERSONAL TRAINING

Personal training –ohjauksissa pidän tärkeänä asiakkaan kokonaistilanteen arviointia, jotta on mahdollista keskittyä oikeisiin ja arkeen sovitettavissa oleviin asioihin. PT-sopimuksen sisällöt ja kesto vaihtelevat asiakkaan tarpeen mukaan. Usein mukaan otetaan liikkuminen ja ravinto sekä keskustellaan muista hyvinvointiin liittyvistä asioista. Välillä voi olla hyvä pysähtyä miettimään myös oman elämän valintoja ja prioriteetteja.

Liikunnan osalta katson mielelläni, mikä ajattelussa ja liikuntaan asennoitumisessa on päällimmäisenä, onko esim. ”koskas taas pääsen” vai ”tarttis varmaan tehdä jotain”. Liikunnassa on hyvä hakea sellaisia ratkaisuja, joissa liikunnan ilo on ohjaava motivaattori.

LIIKUNNANOHJAUS

Yksilöasiakkaiden lisäksi toimin myös ryhmien ohjaajana. Porukalla olemme nauttineet liikunnan ilosta kuntopiirissä, kehonhuollossa, juoksukoulussa ja yleisurheilukoulussa.

 

rata-close-2

Syöminen ei saa olla kalorien laskemista eikä liikunta kalorien kuluttamista. Silloin menee ilo molemmista.